Search

Pöydän alla- Eroottinen novelli

Makasin naisten tuvassa omalla punkallani räpläämässä kännykkää. Oli ensimmäisiä päiviäni varusmiespalveluksessa. Katselin ympärilläni olevia tyhjiä, yksinäisiä, metallisia sänkyjä. En ollut erityisen innoissani ollessani ainoa nainen, mutta toisaalta olihan se hienoa, kun oli täysin oma tupa. Siivouspalvelut tulisivat vain olemaan minulle silkkaa helvettiä!


Olin onnistunut jo altistumaan jokaisen läänin bakteerikannoille, eikä kaupunkilaiselimistöni sitä sitten kestänyt. Minulle oli noussut kova kuume yöllä, joten jouduin käymään veksissä aamulla. Mikäs sen mukavampi syy ilkkua, kuin komppanian ainoa nainen ja heti ensimmäisenä hakemaan weeämteeällää! No, Veepeehän sieltä sitten tuli, eli vapautus palveluksesta. Olin saanut lääkkeeksi pari buranaa ja lepoa.


Sillä aikaa, kun olin asioinut nöyränä terveydenhoitajien hellissä käsissä, olivat muut komppaniamme alokkaat käyneet komppanianpäällikön haastattelussa. Olin tullut takaisin ja ihmetellyt käytävällä seinien viertä pitkin kulkevaa jonoa ja levossa seisovia patsasmaisia alokkaita, jotka tuijottivat tyhjästi eteenpäin. Olin aiheuttanut hämäännystä jonottajissa ja alikersantti oli joutunut muistuttamaan alokkaita jonotuskäyttäytymisestä.


Meinasin nukahtaa, vaikka käytävällä olikin järkyttävän kova meteli. Olin todella väsynyt, sillä en hikoilultani ollut juuri kyennyt nukkumaan viime yönä. Olimme saaneet eilen rynnäkkökiväärit ja muut nyt harjoittelivat käytävällä aseen purkamista, kokoamista ja puhdistamista. Kuului kilinää ja kolinaa, sekä alikersanttien helinää. Eivätkö he olisikin voineet opetella nämä asiat ulkona ja antaa minun nukkua rauhassa?


“Alokas Sinisammal kapteenin toimistoon VÄLITTÖMÄSTI.” Päivystäjä kuulutti elämäänsä kyllästyneen oloisena, painottaen ponnekkaasti lauseen viimeistä sanaa. Ponkaisin ylös punkaltani ja sujautin maiharit ripeästi jalkaani. Tarkistin paidan olevan housuissa ja, että näytin muutenkin suhteellisen siistiltä ja niin sotilaalliselta, kuin sairaana voi olettaa.


Kävelin kapteenin toimiston oven taakse ja koputin tiukasti. “Sisään!” Kuului voimakas kutsu. Se kuulosti ehkä vihaisemmalta, kuin olin odottanut. Avasin oven varovasti, tartuin viileään oven kahvaan toisella kädelläni, käännyin kohti kapteenia ja nyökkäsin kynnyksellä katsekontaktin kanssa. Kapteeni nyökkäsi minulle takaisin hitaammin. Hän oli treenattu, sen näki hänen sotilaallisesta ryhdistään ja muutenkin yleisolemuksesta. Mies tuijotti minua ilmeettömänä. Kävelin kolmen askeleen päähän hänestä ja nyökkäsin uudelleen. Kapteeni nyökkäsi jälleen kivikasvoisena, auktoritaarisena, hieman pelottavanakin. “Herra kapteeni, alokas Sinisammal, käskystä paikalla.” Sain lopulta artikuloitua melko selvästi jännityksestä väristen. Kapteeni nousi ylös, kätteli minua ja istuutui. Odotin hetken paikalleni liimautuneena. “Istukaa.” Mies käski lopulta.


Istuin häntä vastapäätä, pöydän toiselle puolelle tuolille. Tunsin otsani olevan kuuma ja käsieni hikoavan. Kapteenin toimisto oli hyvin pelkistetty. Vaaleat seinät, työpöytä, tietokone, muutama hyllyllinen erilaisia kansioita. Ei mitään erityistä siis, johon olisin voinut suunnata keskittymistäni.


“Esittelen itseni. Minä olen Kapteeni Viheriö, tämän komppanian komppanianpäällikkö. Olen ollut tässä komppaniassa nyt kaksi vuotta päällikkönä. Olette ensimmäinen nainen tässä yksikössä, mutta toivottavasti, ette suinkaan viimeinen. Lämpimästi tervetuloa palvelukseen. Tämän haastattelun tarkoitus on tutustua paremmin varusmiehiin, jotta voimme ohjata heidät heille parhaiten sopiviin tehtäviin sekä rakentaa luottamuksellinen suhde esimiesten, kantahenkilökunnan ja alaisten välille. Millä mielin astuitte palvelukseen ja miltä palvelus on tähän mennessä tuntunut?” Mies puhui tasaisella, syvällä äänellään jäsennellysti, sekä erittäin selkeästi.


Kun hän puhui, olin vain kyennyt tuijottamaan hänen punertavia huuliaan, joita reunusti hyvin hennon vaalea iho. Sänki oli hyvin vaaleaa ja siistittyä. Hänen hampaansa oli puhtaan valkoiset ja rivistö suora. Huulissa ei ollut rohtumia, eikä kuivaa ihoa. Ne näyttivät samettisen pehmeiltä ja hyvin täyteläisiltä, vaikkakin miehekkäiltä. Miehen kädet vaikuttivat sotilaspuvun alla vahvoilta. Katseeni palautui hänen silmiinsä, jotka olivat vihreän ruskeat. Se oli hassu sattuma, olisi niitä voinut melkein kuvailla maastokuvioisiksi silmiksi. Hänen kasvonsa piirteet sopivat hyvin upseerille ja hän oli vielä melko nuorikin. Täydellinen pakkaus, jos minulta kysytään.


Hänen puheensa oli kuitenkin mennyt valitettavasti melko lailla ohi ja minulle oli vain jäänyt tunne, että hän olisi juuri kysynyt jotain. Tunsin huulieni olevan raollaan hieman. “Kuuntelitteko te alokas?” Kapteeni tiukkasi lujasti, säälimättä. Pudistin päätäni varovaisena. “Pahoittelen.” Sanoin vain hieman kuiskausta kovemmalla äänellä häpeissäni. Tunsin kehoni jännittyvän entisestään. Ajatukseni kiertelivät miehen käsissä, kasvoissa... Yritin miettiä, millainen hänen luonteensa oli.


Mies sulki silmänsä hetkeksi ja näin hänen suupielistään paistavan tyytymättömän mutristuksen. Hänen poskiensa lihakset kiristyivät hieman. “Ei kovin hyvä ensivaikutelma?” Kapteeni totesi kysyvästi minulle avatessaan silmänsä hitaasti ja räpäytti niitä pari kertaa, kuin pyyhkiäkseen pois, juuri tapahtuneen. “Ei, olen pahoillani. Minulla on kuumetta ja vapautus palveluksesta, en ehkä...” Aloin selittää, mutta mies keskeytti minut tylysti. “Älä selitä. Tuotitte nyt pettymyksen.” Sanoissa ei ollut tulkinnan varaa. Ne tuntuivat kovilta iskuilta minun omalle tunnolle. Siirsin katseeni pöydän pintaan.


“Millä mielin astuitte palvelukseen ja miltä palvelus on tähän mennessä tuntunut?” Viheriö toisti aiemmin esittämänsä kysymyksen. Katseeni alkoi jälleen seikkailla ja eksyi hänen rintakehälleen, arvomerkilleen, nimelleen. Sotilaspuvun maastokuvioinnin juonteille... “Hyvin motivoitunein mielin. Olen odottanut tätä pitkään. Palvelus on ollut mielenkiintoista ja edelleen motivoivaa.” Vastasin, mutta en tiedä kuulostiko vastaukseni kovin harkitulta. Pikemminkin hätäisesti kyhätyltä lausahdukselta. Turhan terävältä ja liian määrätietoiselta? Kapteeni tarkasteli minua vaativasti, mutta ei vielä vastannut mitään. Oli aivan hiljaista.


“Ajatuksenne harhailee.” Viheriö totesi, kuin itselleen huomautuksena käytöksestäni. “Huolia, murheita, turhia toiveita?” Hän esitti sitten levittäen ymmärtäväisemmän hymyn huulilleen. Se ei istunut hänen olemukseensa, eikä kasvoilleen. Ei tuntunut aidolta. “Minua hieman heikottaa.” Sopersin hieman tuskastuneena, kun kylmähiki valui otsaltani. Mies oli liikahtamatta paikoillaan ylväänä, hänen silmänsä olivat takertuneet omiini. Silmäni olivat varmaan kosteat ja punertavat. “Vai niin. Olisin todella halunnut tutustua teihin paremmin juuri nyt.” Kapteeni kertoi hieman pettyneenä. Huokaisin rauhattomana syvään ja huuleni raottuivat, kun mies korjasi ryhtiään ihan vähän vain.


Tunsin kehossani kylmiä väristyksiä ja jotain sellaista halua, jota en ollut aiemmin itsestäni tunnistanut. Halusin jotakin, mitä en voisi koskaan saada? Tämä olisi ollut niin luvatonta. Mies oli täysin ammattimainen, mutta jokin hänessä oli niin epätäydellisen kiihottavaa. Halusiko hänkin minua? En voinut tietää sitä. Tuntui, kuin toimisto olisi jossain omassa kuplassa, omassa todellisuudessaan, jossa voisi tapahtua mitä vain. Vai oliko se sittenkin minun korkeasta kuumeestani johtuvaa harhaa? Joka tapauksessa tunsin tunteen leviävän rintakehältäni alavatsalle ja sieltä hieman alemmaksi. Alavatsaani kouraisi niin ihanasti, kun mies tuijotti minua ja hänen suupielensä nykäisi rauhattomana.


“Onko teillä tavoitteita palveluksen suhteen?” Viheriö tiedusteli palauttaen minut takaisin tähän hetkeen. “On. Haluan sotilasuralle.” Ilmoitin päättäväisenä, selkeällä äänellä. “Tuollaisella keskittymiskyvyllä se ei välttämättä ole teille se oikea osoite.” Mies tuhahti alistavasti. “Mutta minä tiedän kyllä, minne tuollaisella ajatusten harhailulla ja haaveilulla pääsee hyvinkin pian.” Hän jatkoi lievä virne naamallaan.


Mies nousi ylös tuoliltaan ja käveli ovelle. Hän väänsi oven lukkoon suuri eleisesti, niin etten olisi voinut olla huomaamatta sitä ja palasi vierelleni. Oliko tämä jokin vihje? Yritin peittää hämmentyneen huokaukseni niin hyvin kuin pystyin. “Nouskaa!” Hän komensi hieman ääntään korottaen. Nousin varovasti tuijottaen häntä alaviistosta silmiin. Hän näytti niin isolta, pitkältä, uhkaavalta ja liiskaavalta mieheltä. Olisin halunnut sulkea vain silmäni ja toivoa parasta, mutta nyt ei olisi oikea aika livistää tai pyytää lupaa poistua. Hänen huuliensa pehmeys houkutteli minua, mutta samalla miehen auktoriteetti pelotti.


“Kertokaa minulle, mistä haaveilette juuri nyt?” Hänen kuiskaukseensa tarttui kiihottava karkeus, ehkä tarkoituksella. Hän puhui maskuliinisemmalla äänellä, kuin hetki sitten. Vielä syvemmällä ja matalammalla. Tunsin pienen epätoivon leviävän kehooni, mutta se muuttui nopeasti aaltoilevaksi mielihyväksi. “Teistä, herra kapteeni.” Vastasin, toivoen sen olevan juuri se vastaus, jonka hän halusi. Epäonnekseni mies näytti hämmästyneeltä.


Olin juuri sanomassa jotain, kun mies painoi suuren kämmenensä minun pienelle suulleni. Se peitti minun kasvoni lähes puoliksi. “Nohevaa.” Hän naurahti kiusaantuneena ja jäi selvästi miettimään hetkeksi, miten hänen kannattaisi edetä. Tuijotin häntä silmiin levinneillä silmilläni kysyvänä. “En ajatellut, että vastaisitte noin suoraan.” Viheriö näpäytti, mutta hänen äänessään paistoi kiihottuneisuus. Tiesin, ettei hän jättäisi tätä leikkiä kesken. “Ymmärrättehän, että voitte vielä perääntyä, vaikkakin olen auktoriteettisessa asemassa?” hän kysyi luultavasti vain puhdistaakseen omaa omatuntoaan ja jos nostaisin joskus tulevaisuudessa, katkeroituneena naissotilaana asiasta jutun, niin hän voisi edes sillä kysymyksellä hieman valkopestä omaa syyllisyyttään. Tiesin todella hyvin, miten kiellettyä tämä oli, mutta minullehan tästä ei koskaan tulisi ongelmia. Ei koskaan, joten miksi minä perääntyisin?


Nuolaisin hänen kämmentään, joka edelleen peitti suuni. Tunsin kieleni kärjellä hänen kämmenensä viivat. Elämän viiva vahva ja pitkä. Mies sulki silmänsä ja veti käden pois huuliltani. Tavoittelin etusormen suuhuni ja imin sitä hellästi, pitäen tiiviin katsekontaktin mieheen, aina kun hän malttoi silmänsä avata. Hän uitti sormeaan suussani hitaasti edes takaisin, tunnustellen kitalakeni ja hampaani. Kuola valui hänen sormeltaan kädelle.


Halusin häntä niin kovasti. Halusin hyväillä häntä suullani ja käsilläni. Halusin tuntea hänen auktoriteettinsa ja tapansa alistaa. Hän oli selvästi dominoiva, myös työnsä ulkopuolella. Siitä minä pidin enemmän kuin olisi kai ollut sallittua.

“Mene tuonne pöydän alle.” Hän pyysi, kun malttoi työntää kasvoni kauemmas sormestaan. Painuin alas ja konttasin työpöydän alle nöyränä. Mies istuutui sitten työtuoliinsa ja avasi housujensa vyön kaunistelematta. Vedin hänen housunsa nilkkoihin ja aloin ottaa innoissani suihin. Hän tuntui hyvältä suussani, niin isolta! Tunsin hänen verisuonensa kieleni kärjellä. Kapteeni maistui niin hyvältä. Kuulin miehen huokailevan nautinnosta. Hän painoi päätäni tiukemmin itseään vasten. Se kiihotti minua niin paljon, että minun oli pakko saada hyväillä itseäni maastopuvun housujen lävitse. Huuliltani karkasi kevyt huokaus.


Otin suihin niin syvälle, että melkein meinasin kakoa. Kuola valui miehen iholle, mutta en välittänyt. Katsoin häntä välillä alaviistosta. “Juuri noin.” Mies kuiskasi vaativammin ja painoi päätäni uudestaan alemmas. Miehen jalat alkoivat täristä hieman, juuri niin vähän, että huomasin sen. Tyytyväisyys täytti suuni ja mieleni, se oli lämmin tunne. Lipaisin huuliani ja nielin kaiken silmiin katsoessani.

149 views2 comments

Recent Posts

See All

Oli ensimmäinen päiväni palveluksessa. Olimme saaneet suurimman osan vaatteista, mutta joitakin vaatteita ja varusteita hakisimme vielä huomenna. Komppanian päällikkö oli kutsunut osan jo haastateltav